Tuomiston Kartano

19551092_10154453002377610_1536989549_nTuomiston Kartano on vanha perinteinen sukutila, jonka juuret ulottuvat 1500-luvulle. Sen ainutlaatuinen henki on jalostunut useiden sukupolvien, tilaa omistaneiden ritarien ja tilan maille haudattujen viikinkien aikana. Keskellä kauneinta Pirkanmaata sijaitseva kotikartano lepää korkealla mäellä Karkussa, josta avautuu upea maisema alas Rautaveden kansallismaisemaan.

Tampereelle meiltä on matkaa noin 30 minuuttia, joka taittuu myös junalla. Karkun asemalta kävelee Tuomistolle 5 – 10 minuuttia.

Olemme hiljattain kunnostaneet kartanon tilat, ja avanneet osan kotiamme vieraitaan hemmottelevana retriittikeskuksena.

Kodikkaat tilamme taipuvat erikokoisten ryhmien tarpeisiin – ja kartanon sielu takaa aina rauhallisen ja kohottavan kokemuksen. Hyväntahtoinen Kalle-kummitus ja zen-mestarimme Yoda-kissa kantavat myös kortensa kekoon taianomaisen tunnelman luomisessa. Kartanon emännän Tuulin esittelyn voit lukea alta.

Tutustu Tuomistoon

Historia
Historia
Tuomiston tilan alkuvaiheet näkyvät alueen vanhimmissa maakirjoissa jo 1540-luvulla. Tilan komea uusklassinen päärakennus valmistui vuonna 1854. Klikkaa kuvaa ja lue lisää kartanon ritareista ja viikinkihaudoista.
Henkilökunta
Henkilökunta
Inspiraatio, intuitio ja harmonia yhdessä tahdonvoiman kanssa ovat tuoneet todeksi unelman Tuomistosta kokoontumispaikkana. Lue kartanon emännän Tuulin esittely. Klikkaa kuvaa ja lue lisää
Omenapuutarha
Omenapuutarha
Tuomiston puutarhassa on kasvatettu omenapuita 1850-luvulta lähtien. Itsepoimijat ovat tervetulleita poimimaan omenoita syyskuukausina. Klikkaa kuvaa ja lue lisää
Tuidu Tuomisto
Tuidu Tuomisto
Tuidu Tuomisto (1936-2010) oli kartanon taiteilija, joka tallensi maalauksiinsa paikan sadunomaista henkeä. Klikkaa kuvaa ja lue lisää