RELAX-retriitti: Vuoden levollisin viikonloppu
Me kaikki haluamme kokea onnellisuutta ja iloa, mutta kuitenkin arki menee helposti suorittamiseksi…
Jos olet tottunut arjessa hoitamaan itse lähes kaiken, niin nyt voitkin vain antautua vastaanottamaan ja nollata itsesi ihan täysin.
Tämän viikonlopun aikana saat jättää kaikki ulkopuoliset vaatimukset taaksesi, eikä sinun tarvitse huolehtia itse yhtään mistään.
Retriitillä saat istua valmiiseen pöytään, rentoutua ja levätä sekä irtautua arkirumbasta täysihoidossa. Lisäksi luvassa on hemmottelevia lepohetkiä, huolenpitoa ja aikaa itselle - kaikkea sitä, mikä jää helposti vähemmälle huomiolle hektisessä arjessa.
Kun pääset hetkeksi irti arjen askareista ja velvollisuuksista, voit vähitellen tuntea miten ylikierrokset hellittävät ja palautuminen käynnistyy.
Retriitin aikana kukaan ei pyydä tai vaadi sinulta yhtään mitään, ja voitkin hyvällä omallatunnolla kuulostella oloasi. Saat itse valita, haluatko vetäytyä omiin oloihisi vai hakeutua hengailemaan muiden kanssa.
Jos mielessäsi elää unelma siitä, että välillä joku pitäisi sinusta huolta, niin tämä retriitti sinun on koettava.
Kun tulet mukaan rentoutumaan, kuormittavat stressioireet hellittävät ja saat tilalle enemmän energiaa ja elämäniloa.
RELAX-retriitti on suunniteltu lievittämään stressiä, keventämään kuormitusta ja lisäämään mielenrauhaa. Tietysti siinä ohessa saa olla myös kivaa!Rentouttavien hetkien lisäksi saat mahdollisuuden tutustua TRE-stressinpurkumenetelmään, joka on luonnollinen ja tehokas työkalu palautumiseen. TRE- menetelmän opittuasi voit purkaa kehon jännityksiä, stressiä ja kuormaa milloin ja missä tahansa.
Levollisuus ja rentous saavat elämän tuntumaan niiin paljon paremmalta, ja levänneenä jaksaa taas pitää huolta itsestään ja muista. Ja mikä parasta: Silloin elämä ei tunnu jatkuvalta raatamiselta tai selviytymistaistelulta.
Retriitti sopii sinulle, jos:
❤️ Olet väsynyt pärjäämään.
❤️ Kehosi käy ylikierroksilla, mutta mieli huutaa että vielä pitäisi jaksaa.
❤️ Tunnet olosi kuormittuneeksi ja tarvitset kunnon palautumista.
❤️ Unelmoit omasta ajasta ja kaipaat tilaa hengähtää.
❤️ Haaveilet huolenpidosta ja mahdollisuudesta nollata.
Jos yksi tai useampi kohta kolahti, voit luottaa siihen että sovit täydellisesti joukkoon ja tämä retriitti tarjoaa sinulle unohtumattoman elämyksen.
Voit huoletta tulla mukaan, vaikka et olisi koskaan ollut retriitillä. Mukana on yleensä aina useampia ensikertalaisia!
"Parasta retriitillä oli täydellinen rentoutuminen sekä mahdollisuus pysähtyä. Karoliinan monipuolinen osaaminen yllätti. Kiitos sinulle! Oli aivan ihanan rentouttava kokemus kaikkineen<3”
- Inna-Pirjetta, 51, Kukoistuksen voima
“Pysähtyminen oli paikallaan ja antoi voimavaroja. Parasta RELAX-retriitillä oli rauha. Erityisesti mieleen jäi se, kuinka toisilleen vieraat ihmiset löysivät nopeasti yhteyden toisiinsa. Ja upea ruoka!”
- Ria Korkiakangas, 54, Koordinaattori
“Tekee aina hyvää unohtaa arkiset askareet ja työelämän paineet hetkeksi. RELAX-retriitin ohjelma oli monipuolista ja vaikka osallistuin kaikkiin, jäi vapaata aikaakin riittävästi. Antoisimpia hetkiä olivat keskustelut muiden retriittiläisten kanssa. Kiitos sinulle. Olit lempeä ja osaava vetäjä retriitille.”
- Sari Laivonen
“Yllätin itseni siinä että jaksoin olla vieraassa porukassa koko viikonlopun enkä tuntenut sitä missään vaiheessa kuormittavaksi, vaan voimaannuttavaksi. Omaan rauhaan sai aina käpertyä jos siltä tuntui. Parasta RELAX-retriitillä oli tarpeeksi väljä ohjelma, joogahetket ja ruokailut. Retriitin jälkeen huomaan vihdoin olevani valmis tekemään arjessani kauan kaivattuja muutoksia hyvinvointiini. Jooga ja rauhalliset omat hetket talletan omaan hyvinvoinnin pankkiini, samoin uudistan ruokavaliotani.”
- Satu Malinen, 53, Yrittäjä/ Satumaa Organics
Ohjelma
Ohjelmaan kuuluu rentouttavaa joogaa ja äänimaljoja, levollisia ja mieltä rauhoittavia harjoituksia, pehmeät löylyt rantasaunassa sekä rentoa yhdessäoloa tai omaa aikaa niin paljon kuin tarvitset. Lisäksi tämän RELAX-retriitin erikoisuus, TRE®-stressinpurkumenetelmä, tulee sinulle tutuksi viikonlopun aikana.
Alla näet alustavan ohjelmarungon. Kaikki ohjelma on vapaaehtoista, joten voit seurata aikataulua tai rakentaa tarjonnasta itsellesi sopivan kokonaisuuden. Tarkemmat ohjelmakuvaukset löytyvät aikataulun alta.
*PERJANTAI
16.00-17.00 Saapuminen ja majoittuminen omaan tahtiin
Yhteinen aloitus ja lempeä Yinlicious (teema: Takaisin kehoon)
Paikan päällä valmistettu illallinen
Omaa aikaa
LAUANTAI
8.30-9.30 Good morning- Yinlicious (teema: Syksyn tuulia)
Tuomiston Kartanon herkullinen aamiainen
Omaa aikaa esim. ulkoilulle
TRE® -stressinpurku: Irti jännityksestä!
Paikan päällä valmistettu lounas
Ohjattu ruokalepo ja sointukylpy
Omaa aikaa
Rantasaunan pehmeät löylyt (pakkasvaraus)
Tuomiston illallinen
Omaa aikaa
SUNNUNTAI
8.30-10.00 Good morning- Yinlicious (teema: Talven tullen)
Tuomiston kartanon herkullinen brunssi
Omaa aikaa ja pakkailua
Loppuhuipennus: Rakas minä
Yhteinen lopetus
Levolliset lähtökahvit ja -kakku
14.30 mennessä: Turvallista matkaa takaisin kotiin!
*
Muistathan, ettei sinun tarvitse osata tai tietää mitään etukäteen. Harjoitukset eivät myöskään edellytä notkeutta tai fyysistä kuntoa, eikä niiden aikana ole tarkoitus hikoilla tai nostaa sykettä.
Yinlicious-tuntikonsepti on ohjaajan kehittämä kokonaisuus, jossa yhdistyvät perinteinen yin-jooga sekä erityisen palauttava restoratiivinen jooga. Jokainen harjoitus sisältää teeman, joka perustuu ajankohtaiseen vuodenaikaan ja sen elementtiin. Yinlicious-harjoitusten yhteydessä hyödynnetään myös affirmaatioita eli myönteisiä uskomuksia.
TRE® on vaivaton ja nopeasti vaikuttava itsehoitomenetelmä, joka perustuu kehon luontaiseen kykyyn palautua ylikuormitustiloista lihasvärinällä ja tärinällä. Retriitin workshopissa opit tämän luonnollisen ja tehokkaan menetelmän, jonka avulla kehosi luonnollinen palautumismekanismi käynnistyy.
Sointukylvyssä ja ruokalevon aikana saat vain levätä mukavasti lämpimän viltin alla vastaanottaen maljojen ja koshi-kellon harmonista äänimaisemaa. Kaikissa lepohetkissä hyödynnämme paljon apuvälineitä, jotka auttavat kehoa rentoutumaan ja hellittämään jännityksistä. Ohjaaja neuvoo välineiden käytön, ja saat käyttöösi esimerkiksi joogatyynyn eli bolsterin, tiilen, vyön, pallon ja silmätyynyn.
Muut retriitin harjoitukset ovat stressiä lievittäviä rentoutuksia tai inspiroivia valmennuksellisia tuokioita, joissa pääpainona on itsetuntemuksen syventyminen ja omat oivallukset.
Jokainen retriitin harjoitus on suunniteltu tukemaan palautumista ja edistämään kehon rentoutumista lempeästi. Kysy rohkeasti, jos kaipaat lisätietoja harjoituksista jo etukäteen.
Majoitus, ruokailut ja kulkeminen
Tuomiston Kartanon rauhoittavassa ilmapiirissä on lämmin tunnelma, ja retriitin aikana saat irtautua arjesta täysihoidossa. Tuomiston täysihoitoon sisältyvät tunnelmallinen majoitus, runsaat ja ravitsevat ateriat sekä lauantai-illan löylyt rantasaunalla.
Majoitus on idyllisissä neljän hengen huoneissa. Hurmaavat makuutilat huokuvat satumaisen rauhallista tunnelmaa, ja suurin osa vuoteista on 120 cm leveitä. Mukavuuden lisäksi myös yksityisyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota, sillä lähes jokainen vuode on rajattu omaan rauhaansa harsoverhoilla.
Mahdolliset majoitustoiveet huomioidaan ja pyritään toteuttamaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos saavut yhdessä ystävän kanssa, kysy teille yhteistä majoitusmahdollisuutta!
Retriitillä tarjotaan runsaasti herkullista ja ravitsevaa lakto-ovo kasvisruokaa, jossa suositaan luomua sekä oman puutarhan satoa. Perjantaina tarjolla on illallinen, lauantaina aamiainen, lounas ja illallinen sekä sunnuntaina brunssi ja lähtökahvi & kakku. Maittavat ateriat valmistetaan meille päivittäin paikan päällä, ja pyynnöstä huomioidaan myös allergiat, kun ne on ilmoitettu (mieluiten jo ilmoittautumisen yhteydessä Karoliinalle) 2 viikkoa ennen retriittiä.
Tuomiston Kartano on hyvien kulkuyhteyksien varrella. Omalla autolla matka kestää Tampereelta n. 30 minuuttia, ja kartanon pihassa on runsaasti parkkipaikkoja. Karkun juna-asema on lyhyen kävelymatkan päässä, eli myös julkisilla pääsee hyvin kulkemaan eri puolilta Suomea. (Huom! Tämän sivun lopusta löytyy vinkkejä juna-aikatauluihin!)
Takuu
Retriitille ilmoittautuminen on riskitöntä. Palautan sinulle varausmaksun kokonaisuudessaan, jos retriitti peruuntuu järjestäjän toimesta.
Hinta ja ilmoittautuminen:
Retriittiviikonloppu maksetaan kahdessa osassa:
1. Ilmoittautumisen yhteydessä varausmaksu 230 €.
2. Tuomiston kartano laskuttaa retriitin majoitus- ja ateriapaketin 320 € sähköpostitse marraskuussa ennen retriitin alkua.
Saat koko viikonlopun täysihoidolla hintaan 550 € sisältäen kahden yön majoituksen, runsaat ateriat, saunan ja monipuolisen ohjelman. Hintaan sisältyvät myös joogavälineet viikonlopun ajaksi sekä TRE®-aloituskurssi sertifioidun ohjaajan johdolla. Halutessasi pystyt hyödyntämään menetelmää palautumiseen ja stressinsäätelyyn koska tahansa myös itseksesi retriitin jälkeen.
Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumalla osallistuja sitoutuu noudattamaan seuraavia maksu- ja peruutusehtoja.
HUOM! Ilmoittautuminen on riskitöntä: Varausmaksu (230 €) palautetaan sinulle kokonaisuudessaan, jos retriitti peruuntuu järjestäjän toimesta.✨ VARAA PAIKKASI TÄSTÄ ✨
Ohjaajan terveiset:
Moikka, Karoliina täällä! Ihanaa, että olet kiinnostunut retriitistä.
Olen levon lähettiläs, joogaopettaja ja sertifioitu TRE®-ohjaaja. Akateemiselta koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, eli päivätyökseni opetan yläkoulussa terveystietoa ja kotitaloutta. Iltaisin nautin vapaa-ajasta, ja tykkään tasapainoilla aktiivisen elämäntyylin sekä pehmeän levon välillä.
Retriiteillä nautin eniten siitä, että saan auttaa muita laskeutumaan rauhaan ✨
Rentouttavien ja levollisten harjoitusten ohjaaminen ovat intohimoni, ja minulla on 15 vuoden kokemus joogasta ja rentoutusharjoituksista. Takana on satoja ohjattuja tunteja, joiden avulla olen saanut auttaa kuormituksesta kärsiviä naisia hellittämään. Retriiteillä parasta ovatkin juuri ne ihanat kohtaamiset upeiden naisten kanssa, mistä olen valtavan kiitollinen.
Olen itse ollut se, joka käy jatkuvasti ylikierroksilla. Tiedän, miten raskasta on kun vastuu painaa harteilla ja välillä tuntuu että pää hajoaa ja pakka leviää. Ja jos jotain olen silloin kaivannut niin sitä, että pääsisin hetkeksi irti arkirumbasta ja saisin palautua kaikesta kuormituksesta ihan rauhassa ilman kiirettä - ja ilman, että kukaan pyytää tai vaatii minulta yhtään mitään.
Siksi teen tätä työtä.
Edelleen minullakin välillä pää hajoaa ja pakka leviää, eikä tarkoitukseni ole yrittää päästä stressistä kokonaan eroon. Päinvastoin.
Uskon vakaasti, että kun…
✨löydämme itsellemme sopivia keinoja hellittämiseen
✨vahvistamme kykyä pyytää apua
✨ja opimme tunnistamaan omat voimavaramme
…on paljon helpompaa luovia tässä maailmassa, jossa stressi on väistämätöntä – ja joskus jopa eteenpäin vievä voima.
RELAX-retriitillä sinäkin voit löytää lisää lempeyttä ja sallivuutta itseäsi kohtaan. Näissä retriittiviikonlopuissa on jotain ihmeellistä taikaa, kun jokainen saa olla juuri sellainen kuin on - riippumatta siitä, mistä tulee tai mihin on menossa.
Sinäkin olet lämpimästi tervetullut mukaan retriitille juuri sellaisena kuin olet.
Minun roolini retriitin ohjaajana on…
❤️ auttaa stressaantuneita ja arkirumbaan väsyneitä naisia löytämään takaisin kehoonsa ja tähän hetkeen.
❤️ tarjota tilaa hengittää ja levätä - tilaa olla väsynyt, keskeneräinen ja itsensä näköinen.
❤️ olla oma itseni: lämmin, lempeä ja turvallinen ohjaaja, joka ei kavahda kyyneliä tai hillitöntä naurunremakkaa.
❤️ jakaa eteenpäin huumorin pilkahduksia, ripauksia kepeyttä ja paljon sallivaa tilaa sinulle olla juuri sellainen kuin olet.
"Tänään on luvassa Karoliinaa. Jo ajatus siitä saa sykkeen hieman laskemaan ja olon rentoutumaan.Tunnille tullessa olo on lämmin ja rauhoittunut. Hetkeen kukaan ei vaadi minulta mitään. Olen saamapuolella. Kun ohjaaja muistuttaa säännöllisesti, että "kohtele kehoasi lempeästi", annan itselleni rauhan tehdä. Ei pakkovenytyksiä, ei ääriasentoja. Vain sellaista, mistä tulee tässä hetkessä hyvä olo."
- Saija Kauhanen, Karjalainen (julkaistu 20.11.2019)
Karoliinalla on lempeä ja läsnäoleva tapa ohjata retriittiä. Hän huomioi jokaisen ja oli kuunteleva ja aito. Tuntui että hänen puoleen oli helppo kääntyä ja hän oikeasti välitti jokaisesta meistä.
- Satu Malinen, 53, Yrittäjä/ Satumaa Organics
"Karoliina on tosi miellyttävä, kiireetön ohjaaja. Hän ottaa kehon kokonaisvaltaisesti hallintaan ja kuuntelee toiveita ❤"
- Palautteen antaja halusi antaa palautteen nimettömänä.
"Parasta oli kokonaisuus ja aivan uskomaton ohjaaja. Karoliina oli ihan mahtava osaaja ja lempeä, ihana, persoona. Niin ihana kurssi että tällaisia lisää."
- Tiina, 48
“Päädyin mukaan RELAX-retriitille, kun Karoliina kutsui matkalle mukaan. Retriitin jälkeen on rauhoittunut olo, ymmärrän hetkessä elämisen olon. Tuomiston kartano oli ihana, Tuulin ruoka herkkua. Karoliinan opit antoisia. Ryhmä aivan ihana.”
- Raija S.
✨Varaa paikkasi vuoden levollisimpaan viikonloppuun klikkaamalla TÄSTÄ. ✨
Ja jos vielä mietit, sopiiko tämä retriitti juuri sinulle, niin lue alta vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.
Voit myös rohkeasti laittaa minulle viestiä niin jutellaan rauhassa.
Sähköposti: karoliina.tam(at)gmail.com
Instagram: @karoliina.tamminen
“Lepo antaa voimaa elää täysillä.”
❤️ Karoliina
Q & A (usein kysytyt kysymykset ja vastaukset)
Milloin retriitti alkaa ja loppuu?
Syksyn RELAX-retriitti pähkinänkuoressa:
Ajankohta: pe-su 20.-22.11.2026
Paikka: Tuomiston kartano (Karkku, Sastamala)
Aloitus: perjantaina n. klo 17, kun kaikki ovat päässeet perille
Lopetus: sunnuntaina klo 14.30 mennessä
Sopiiko retriitti ensikertalaisille?
Kyllä! Tämä on retriitti, jonne voi tulla matalalla kynnyksellä myös ensikertalaisena ja jopa ihan yksin. RELAX-retriiteille osallistuu aina ihmisiä, jotka ovat ensimmäistä kertaa mukana. Ja onhan myös jokainen meistä osallistujista ensikertalainen juuri tällä retriitillä 🩷
Miten pääsen perille Tuomistolle?
Tuomiston kartano on siitä poikkeuksellinen retriittipaikka, että paikalle pääsee kätevästi myös julkisilla. Retriitin aikataulut on suunniteltu juna-aikataulujen ympärille, ja Karkun asemalta on kävelymatkaa alle 10 minuuttia.
Suosittelen lämpimästi varaamaan nämä junat (ja mitä aiemmin, sen halvempi):
Perjantaina
Tampereelta klo 16:11-16:44
Helsingistä klo 14:20-16:44
Jyväskylästä klo 14:18-16:44
Porista klo 14:12-15:09 tai klo 16:12-17:09 (Jos tulet jälkimmäisellä junalla, aloitamme vasta kun olet päässyt rauhassa perille. Jos tulet aiemmalla junalla, voit odottaa aseman vieressä olevan kaupan kahvilassa Tuomiston ovien avautumista klo 16.00.)
Sunnuntaina
Tampereelle klo 15:10-15:45
Helsinkiin klo 15:10-17:39
Jyväskylään klo 15:10-17:44
Poriin klo 14:45-15:44
*** Mitä jos retriitille tuleminen jännittää?
Hei, et todellakaan ole jännityksen kanssa yksin! Uudessa paikassa ventovieraiden kanssa hengailu voi ymmärrettävästi mietityttää, mutta paikkaan ja muihin osallistujiin tutustuu jo ensimmäisenä iltana, jolloin myös huomaamattaan rentoutuu.
Minuakin jännittää jokainen retriitti etukäteen, kun ihanien ihmisten kohtaaminen ensimmäistä kertaa kutkuttaa vatsanpohjassa. Ja mitä voin tietysti luvata, ovat ihanan tunnelmalliset puitteet sekä oman osuuteni: Olen sinua varten ja teen kaikkeni, että viihdyt.
Kannattelen koko retriitin ajan turvallista ja rentouttavaa tilaa, jossa saat olla oma ihana itsesi. Minun tehtäväni on varmistaa, että kaikki sujuu. Sinä voit jättää velvollisuudet kauas taakse, heittäytyä huolettomaksi ja antaa vähitellen hartioiden laskeutua.
Tämä on sinulle, joka annat itsestäsi. Sinulle, joka koet sydämessäsi tarvitsevasi tätä. Sinulle, joka haluat hetkeksi unohtaa arjen kiireet ja tulla ottamaan vastaan huolenpitoa. Kaikki on järjestetty puolestasi, etkä ole vastuussa kenestäkään muusta.
Saat tulla, vaikka jännittäisi ihan hirveästi. Jos ja kun jännittää, niin se on yleensä kehon tapa viestiä siitä että jotain uutta on tulossa.
Tarvitsenko kokemusta joogasta tai muusta ohjelmasta? Entä jos en omista edes joogamattoa?
Et tarvitse aiempaa joogakokemusta, eikä mitään tarvitse osata etukäteen.
Ohjaamani joogaharjoitukset eivät edellytä notkeutta tai hyvää fyysistä kuntoa. Tarkoitus ei siis ole hikoilla tai nostaa sykettä, vaan edistää kehon ja hermoston hyvinvointia lempeästi.
Hyödynnämme joogassa apuvälineitä kuten tyynyjä, jotka saat lainaksi paikan päältä. Et siis tarvitse mukaan edes joogamattoa. Opastan ja autan välineiden käytössä jokaista osallistujaa henkilökohtaisesti.
Rentoudumme myös antautumalla äänimaljojen harmoniaan. Annamme kehon asettua lepäämään samalla, kun tiibetiläisten maljojen harmoniset sävelet huuhtovat ylikierroksia pois. Sointukylpy rauhoittaa hermostoa ja syvärentouttaa koko kehoa.
TRE on minulle täysin tuntematon menetelmä. Mitä siinä tehdään? Sopiiko se kaikille?
TRE® tulee sanoista trauma, stress & tension release exercises. TRE on luonnollinen ja tehokas itsehoitomenetelmä stressiin ja palautumiseen.
TRE-menetelmän avulla käynnistetään lihasvärinänä ja tärinänä alkava kehon luonnollinen palautumismekanismi. Harjoitus aloitetaan seisten, mutta varsinainen tärinäosuus tehdään vaivattomasti selinmakuulla. TRE auttaa elimistöä palautumaan ja purkamaan hermoston ylikuormitusta sekä mahdollistaa syvän rentoutumisen.TRE-stressinpurkumenetelmä on turvallinen harjoitus, mutta sen aloittaminen ei kuitenkaan sovi kaikille.
Ethän aloita TRE-harjoittelua
sydäninfarktiriskin tai aktiivisen syöpäsairauden aikana
jos sairastat epilepsiaa
raskaana ollessa.
Mikäli sinulla on taustalla vakavia traumakokemuksia tai psyykkisiä sairauksia, keskustele TRE:n aloittamisesta terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Miksi osallistuisin retriitille?
Jos kaipaat hellittämistä ja hemmottelua, tämä retriitti tarjoaa ihanan mahdollisuuden totutella siihen, että joku laittaa kaiken valmiiksi ja pitää sinusta huolta.
Vapaita hetkiä ilman kotitöitä, vastuita ja velvollisuuksia.
Omaa aikaa itsekseen tai rentoa yhdessäoloa juuri niin paljon kuin tarvitset.
RELAX-retriitin jälkeen tunnet itsesi virkeämmäksi ja levänneeksi. Vuoden levollisin viikonloppu vapauttaa sinut jälleen omaan elinvoimaasi, jota voit ylläpitää pienellä vaivalla vielä retriitin jälkeenkin.
Kokonaan sinua varten järjestetty viikonloppu mahdollistaa sen, että vihdoin stressi ihan oikeasti hellittää ja saat vain nauttia olostasi.
Aina ei ole mahdollista levätä kotona tai rentoutua oman arjen keskellä, jos vastuut ja velvollisuudet pyörivät mielessä. RELAX-retriitillä sinun ei tarvitse huolehtia mistään.
Retriitistä sanottua:
“Ruoka ylitti odotukset, olen erityisen kiitollinen myös Karoliina kaikesta relax-ohjelmastasi.”
“Antoisimpia hetkiä olivat joogaharjoitukset ja äänimatkat ihanassa joogasalissa. Mielenkiintoinen TRE-osuus. Yhteinen aika retriittikuplassa ihanassa kartanossa.”
“Parasta RELAX-retriitillä olivat rauhoittuminen lempeillä harjoitteilla, yhteisöllinen ja läsnäoleva ilmapiiri ja sen tekivät osallistujat, ohjaaja ja majoittaja yhdessä, kiireettömyys ja joustavuus ohjelman aikataulutuksella, ihana kasvisruoka, kartanon miljöö.”
“Erityisesti mieleeni jäivät luottamuksellinen ilmapiiri ja keskustelut muiden kanssa sekä ruokalepo-harjoituksen johtaminen totaaliseen levollisuuteen. Äänimaljojen käyttö oli minulle myös iso elämys.”
Ei pidä aliarvioida sitä, miten paljon pienetkin irtiotot omasta arjesta piristävät ja inspiroivat!
Ja miten kivaa onkaan retriitin jälkeen palata kotiin latautuneena, palautuneena ja levänneenä. Kohdata läheiset virkistyneenä ja laskeutua lempeästi omien läheisten ja arkipuuhien pariin.
Lepo antaa voimaa elää täysillä.
Okei, olen valmis palauttamaan voimavarani! Miten toimin?
Mahtavaa saada sinut mukaan!
Klikkaa alla olevaa linkkiä niin pääset suoraan varaamaan paikkasi.
✨ VARAA PAIKKASI TÄSTÄ ✨Nähdään Tuomistolla!
Lämmöllä, Karoliina